Siirry pääsisältöön

Hall of Fame-legenda Mervi Nurmi haastattelussa

 


Mitä nostaisit merkittävimmiksi asioiksi pitkällä korisurallasi?

Suomen mestaruuden voittaminen nousee ykkösenä mieleen. Se oli tapahtumana niin iso asia joukkueelle, seuralle ja Äänekoskelle. Yksittäisiä voittoja tai hetkiä on vaikea nostaa esille 40 vuoden valmentajauralta. Muistan, kun aikanaan C-tyttöjä valmentaessani Pajulahdessa, voitimme Suomen mestaruuden ja meteli oli niin kova, että meitä jopa tultiin hiljentämään juhliessamme.

Nousu SM-sarjaan 1996 oli uskomaton juttu ja paluu Äänekoskelle bussilla ikimuistoinen. Pihalla oli tulet ja ihmiset odottivat joukolla meitä, kun saavuimme Helsingistä. Sitten pääsimmekin jo toisena pääsarjakautena finaaleihin ja innoissamme sovimme koko joukkue tulevamme Liikuntatalolle tunti ja vartti ennen pelin alkua. Saapuessamme katsomo oli tällöin jo aivan täynnä. Oli upea fiilis. Useana vuonna liput myytiin aina hetkessä loppuun. Tuosta huomaa, kuinka iso äänekoskelainen yhteisö oli mukana.

Muistan toki niitäkin hetkiä, joita ei tahtoisi muistaa, kun olen katkeran tappion jälkeen itkenyt Äänekosken Liikuntatalon takapihalla pitkään.

Koripallo onkin antanut minulle hirvittävästi elämän kokemuksia. Ääripäitä surusta suureen iloon. Näitä kokemuksia ei ilman urheilua ole helppo saavuttaa. Kaikkia yhteisiä matkoja ja yhdessä jaettuja muistoja, sekä tunteita, ei voi mitenkään listata, ne ovat kaikki taltioituneet syvälle sydämeen.

 

Mikä sinut on saanut valmentamaan noin mittavan aikajakson?

Alkuun kieltäydyin valmentamisesta, kun minua pelatessani kysyttiin avuksi. Se ei minua kiinnostanut, mutta viimein sovin auttavani valmentajana kaksi kuukautta. Kaksi kuukautta vaihtui 40 vuodeksi. Ensimmäinen peli päättyi noin 100-0, jota valmensin. Jossain vaiheessa minulla oli jopa kolme juniorijoukkuetta ja naisten joukkue valmennettavana saman aikaisesti.

Koripallo ja valmentaminen on minulle henki ja elämä. Ihmiset ympärillä ja kilpailun tuoma jännitys. Oman mielenkiintonsa tuo se, kun lähdetään jenkkiä hakemaan lentoasemalta; onko pelaaja sitä mitä on sovittu. Kenya Robinson oli mielestäni kamalan ärsyttävä pelaaja vastustajana, ja aina odotin, että hän ei tulisi sarjaan takaisin. Eräänä kautena sitten seurajohtomme painosti meitä ottamaan Kenyan, kun hän vapautui Nokialta 2002 ja mulkoilimme toisiamme sopimustakin tehdessämme. Meistä tuli kuitenkin valtavan hyvät ystävät ja täytyy sanoa, että erilaiset ihmiset ympärilläni ovat valmentamisen yksi tärkeimmistä motiiveista.

Monta kertaa oli minulla mahdollisuus lähteä ulkomaillekin, perhesuhteet saivat minut kuitenkin jäämään aina Suomeen. Nyt poltetta siihen ei enää ole.

 

Ketkä on merkittävimmät henkilöt sinun korisurallasi?

Elina Piispanen on yksi aikanaan merkittävästi minuun vaikuttanut henkilö. Hän järjesti leirejä ja mahdollisuuksia erityisesti naiskoripalloa edistäen. Valmentajistakin muodostui yhteisöllinen ryhmä. Toisena mainitsisin Kenya Robinsonin, joka 14 vuoden aikana vahvistuksena toi esimerkillisyyttä aina harjoituksiin ja nuortenkin harjoitteluun. Hän oli todellinen ammattilainen aina joka tilanteessa.

Kolmanneksi nostaisin ikipuurtaja Sanna Jämsenin, jota arvostan kovasti. Hän oli aina kova työntekijä joukkueessa ja esimerkillinen pelaaja. Olen onnellinen, että olen saanut olla hänen valmentajansa.

 

Mitä ajatuksia herätti Hall of Fame-kunniagalleriaan pääsy vuonna 2020?

En meinannut uskoa, että vanha naisenkäppyrä Äänekoskelta pääsi noin arvostettuun joukkoon. Arvostan todella korkealle ja niin näyttävät muutkin tekevät, sillä monet ovat tulleet onnittelemaan. Asialla on monille merkitystä.

Koripallo merkitsi elämässäni kaikkea todella pitkään. Kipinä on hiukan vähentynyt, mutta edelleen on mukava olla koripallon kanssa tekemisissä. Jonkin perinnön olen selvästikin onnistunut jättämään lajiimme, kun minut arvostettiin Hall of Fameen, siitä olen ylpeä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristian Lampen: Timo Lampenin perintö?

  Isäni, Timo Lampen, pelasi urallaan 133 maaottelua ja noin kahdeksan kautta pääsarjassa 29 pisteen keskiarvolla. Hän edusti Suomea seitsemän kertaa EM-kisoissa ja kerran olympialaissa vuonna 1964, joka myös antaa perspektiiviä hänestä urheilijana.   Perintö on vaikea sana. Olen isäni poika ja isäni oli ja on minulle ensisijaisesti isä. Isäni oli aika vaatimaton suhteessa hänen meriitteihinsä eikä halunnut niitä sen kummemmin tuoda esille. Kun katsoo hänen tilastojaan voi todeta hänen olleen melkoinen koripalloilija, mutta ei se näkynyt meillä kotona millään tavalla. Koripallo ei ollut mitenkään isossa roolissa lapsuudessani. Voin sanoa, että kun aloin 1978 pelaamaan koripalloa en varsinaisesti tiennyt isäni koripallotaustasta. Muistan aloittaneeni koripallon katsomalla tuona vuonna televisiosta naisten maaottelua, jossa pelasi muun muassa perhetuttumme lahtelainen Leena Vestala. Koulussakin koristunnit olivat olleet kivoja. Sanoin isälleni, että haluaisin alkaa pelata korista. Isä

Klaus Mahlamäki - Karkkilasta maailmalle koripallon avulla

Klaus Mahlamäki valittiin vuonna 2020 suomalaisen koripalloilun Hall of Fameen. Mahlamäki pelasi urallaan 134 maaottelua, 189 pääsarjaottelua ja valmensi pääsarjatasolla 59 ottelua. Hän edusti Suomea mm. EM-kisoissa 1977. Mitä valinta Hall of Fameen merkitsee sinulle? Tunteet tulivat pintaan, kun sain tiedon valinnastani. Se on upea kunnianosoitus. Huomasin, että on tämä hienoa, että on saanut jotain elämässä aikaiseksi. Olen nöyrästi onnellinen kunnianosoituksesta.   Mitkä hetket nousevat mieleen painuneimpina mieleesi korisuraltasi? Oma lähtökohtani koripallouralle on hiukan erikoinen. Täytin 19 vuotta vuonna 1968 ja samana vuonna tapahtui valtavasti. Nousimme ensinnäkin Karkkilan Työväen Urheilijoiden kanssa mestaruussarjaan. Samana keväänä Kalevi ”Kallu” Tuominen valitsi minut viiden kaupungin kansainväliseen turnaukseen Tallinnaan mukaan. Pääsin siitä sitten miesten olympiakarsintajoukkueeseen. Tallinnan matkasta seuraavana oli Tsekkoslovakiassa harjoitusleiri ja siit

Vilma Kesänen: Kentältä johtajuuteen

Vilma Kesänen on suomalainen huippukoripalloilija, joka on siirtymässä koripallouralta työuralle. Hän kirjoittaa koripallouran tuottamasta osaamisen sanoittamisesta ja millainen on ollut kokemus osallistua mentorointiohjelmaan. Satuin n ä kem ää n Basketball Hall of Fame:n j ä rjest ä m ä n Kent ä lt ä johtajuuteen 2020 -mentorointiohjelman ilmoituksen basket.fi -sivulla ja jo pikaisen vilkaisun j ä lkeen mielenkiinto oli her ä tetty. Ohjelma tarjosi sparrausta ja mentorointia sellaisille koripallotaustaisille henkil ö ille, jotka kaipaavat tukea ja ajatustenvaihtoa joko opiskeluun, ty ö el ä m ää n tai koripallouraan liittyviin asioihin. Sold, ilmoittauduin mukaan. Asia eteni nopeasti - vaikkakin kaikille tuttu iso K laittoi kapuloita rattaisiin yhteistapaamisten osalta - ja sain mentorikseni koristaustaisen maailmankansalaisen ja todellisen ty ö el ä m ä n ammattilaisen Mikko Simonin . Ohjelmassa on mukana suuri joukko osaavia mentoreita, joilla on varmasti paljon annettavaa