Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.

Klaus Mahlamäki - Karkkilasta maailmalle koripallon avulla

Klaus Mahlamäki valittiin vuonna 2020 suomalaisen koripalloilun Hall of Fameen. Mahlamäki pelasi urallaan 134 maaottelua, 189 pääsarjaottelua ja valmensi pääsarjatasolla 59 ottelua. Hän edusti Suomea mm. EM-kisoissa 1977. Mitä valinta Hall of Fameen merkitsee sinulle? Tunteet tulivat pintaan, kun sain tiedon valinnastani. Se on upea kunnianosoitus. Huomasin, että on tämä hienoa, että on saanut jotain elämässä aikaiseksi. Olen nöyrästi onnellinen kunnianosoituksesta.   Mitkä hetket nousevat mieleen painuneimpina mieleesi korisuraltasi? Oma lähtökohtani koripallouralle on hiukan erikoinen. Täytin 19 vuotta vuonna 1968 ja samana vuonna tapahtui valtavasti. Nousimme ensinnäkin Karkkilan Työväen Urheilijoiden kanssa mestaruussarjaan. Samana keväänä Kalevi ”Kallu” Tuominen valitsi minut viiden kaupungin kansainväliseen turnaukseen Tallinnaan mukaan. Pääsin siitä sitten miesten olympiakarsintajoukkueeseen. Tallinnan matkasta seuraavana oli Tsekkoslovakiassa harjoitusleiri ja siit

Hall of Fame-legenda Mervi Nurmi haastattelussa

  Mitä nostaisit merkittävimmiksi asioiksi pitkällä korisurallasi? Suomen mestaruuden voittaminen nousee ykkösenä mieleen. Se oli tapahtumana niin iso asia joukkueelle, seuralle ja Äänekoskelle. Yksittäisiä voittoja tai hetkiä on vaikea nostaa esille 40 vuoden valmentajauralta. Muistan, kun aikanaan C-tyttöjä valmentaessani Pajulahdessa, voitimme Suomen mestaruuden ja meteli oli niin kova, että meitä jopa tultiin hiljentämään juhliessamme. Nousu SM-sarjaan 1996 oli uskomaton juttu ja paluu Äänekoskelle bussilla ikimuistoinen. Pihalla oli tulet ja ihmiset odottivat joukolla meitä, kun saavuimme Helsingistä. Sitten pääsimmekin jo toisena pääsarjakautena finaaleihin ja innoissamme sovimme koko joukkue tulevamme Liikuntatalolle tunti ja vartti ennen pelin alkua. Saapuessamme katsomo oli tällöin jo aivan täynnä. Oli upea fiilis. Useana vuonna liput myytiin aina hetkessä loppuun. Tuosta huomaa, kuinka iso äänekoskelainen yhteisö oli mukana. Muistan toki niitäkin hetkiä, joita ei taht