Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2020.

Kristian Lampen: Timo Lampenin perintö?

  Isäni, Timo Lampen, pelasi urallaan 133 maaottelua ja noin kahdeksan kautta pääsarjassa 29 pisteen keskiarvolla. Hän edusti Suomea seitsemän kertaa EM-kisoissa ja kerran olympialaissa vuonna 1964, joka myös antaa perspektiiviä hänestä urheilijana.   Perintö on vaikea sana. Olen isäni poika ja isäni oli ja on minulle ensisijaisesti isä. Isäni oli aika vaatimaton suhteessa hänen meriitteihinsä eikä halunnut niitä sen kummemmin tuoda esille. Kun katsoo hänen tilastojaan voi todeta hänen olleen melkoinen koripalloilija, mutta ei se näkynyt meillä kotona millään tavalla. Koripallo ei ollut mitenkään isossa roolissa lapsuudessani. Voin sanoa, että kun aloin 1978 pelaamaan koripalloa en varsinaisesti tiennyt isäni koripallotaustasta. Muistan aloittaneeni koripallon katsomalla tuona vuonna televisiosta naisten maaottelua, jossa pelasi muun muassa perhetuttumme lahtelainen Leena Vestala. Koulussakin koristunnit olivat olleet kivoja. Sanoin isälleni, että haluaisin alkaa pelata korista. Isä

Teijo Finneman: Ruotsin matkani Osa 2

Teijo Finneman on ensimmäinen ulkomailla "ammattilaisena" pelannut suomalainen koripalloilija. Hän pelasi Ruotsissa 1969-1971 ja avaa ammattilaisuuttaan lisää tässä tarinan jatko-osassa.   Vuonna 1970 jäin kesäksi Helsingborgiin, joka on fantastinen kesäkaupunki Helsingörin ja Kööpenhaminan tuntumassa. Pääsin joukkuetoverini kaveriksi kaupungin hienoimman hotellin tanssiravintolan portsariksi. Joka toinen ilta töitä ja päivät vapaata. Vieraitakin Suomesta kävi mutta ei häiriöksi asti. Siihen aikaan seuroilla ei ollut kesäisin yhteisiä lajiharjoituksia, joten pohjakunnon ylläpito jäi jokaisen pelaajan omalle vastuulle. Näin kesän viettoon jäi hyvin aikaa. E dellisestä kaudesta jäi kertomatta minipoikien valmentaminen. Aloitimme syksyllä ihan nollasta ja olimme keväällä loppusarjassa Tukholmassa. Pääsimme a ina finaaliin asti, jonka hävisimme pisteellä, vaikka heitimme ottelun kaksi viimeistä heittoa. Hieno matka poikien kanssa kaiken kaikkiaan. Kesän aikana

Mikko Koskinen: Jugoslaavien dopingskandaali 1970-luvulla

Mikko Koskinen on suomalaisen koripallon Hall of Fame-legenda ja Amerikan Uutiset-lehden päätoimittaja. Hän asuu nykyään Floridan Lake Worthissa, josta seuraa tarkasti niin Suomen kuin USA:n koripalloa. Aika kultaa muistot. Epämiellyttävätkin. Voin nyt hymyillä sille vakavalle saarnalle, jonka sain päävalmentaja Petteri Peterseniltä toisen maajoukkureissuni jälkeen tammikuun lopulla 1971. -Samperi Mikko, sine ei ole mikään tutkiva journalisti näillä matkoilla. Nämä asia pysyvä meidä piirissä, Petteri ojensi tutulla amerikanmurteellaan keltaista nokkaani viikko Saksan-matkamme jälkeen. Urheilulehti oli julkaissut aukeaman scoopin Jugoslavian koripallomaajoukkueen hormonienkäytöstä tuoreessa numerossaan. Lehden mukaan olin jutun lähde. -Tässäkö tämä maajoukkue-ura nyt oli, muistan pelänneeni. Viimeisten 48 vuoden ajan olen ansainnut elantoni kirjoittamalla. Suomen koripallomaajoukkueen lentäessä Giessenin turnaukseen Saksaan tammikuussa 1971, opiskelin vielä Hesan yliopiston va