Siirry pääsisältöön

Teijo Finneman: Ruotsin matkani

Teijo Finneman on ensimmäinen ulkomailla "ammattilaisena" pelannut suomalainen koripalloilija. Hän pelasi Ruotsissa 1969-1971 ja avaa ammattilaisuuttaan tässä kirjoituksessa. 

Koska en ole juuri postannut juttuja Ruotsin ajoiltani, ajattelin kertoa vähän siitäkin reissusta.

Kari Liimo oli Utahissa ja yritin päästä sinne kesäksi tapaamaan osavaltion pikkuyliopistojen valmentajia. Ajatus oli hyvä, mutta toteuttaminen vaikeaa. Matka toteutui myöhemmin, mutta ei Utahiin vaan New Yorkin Long Islandille Dowling Collegeen.

Kun valmistuin keväällä 1969 Helsingin Teknillisestä Koulusta konerakennuslinjalta teknikoksi, piti päättää, miten jatketaan. Ensimmäinen vaihtoehto oli jatkaa pelaamista Suomessa ja jatkaa opiskelua opiston puolella insinööriksi, joka olisi vaatinut neljä lisävuotta, vaikka oppiaineet olivat melkein samat. Toinen vaihtoehto oli lähteä kansainvälistymään ja oppimaan kieliä. Tulin siihen tulokseen, että kielitaitoinen teknikko on parempi vaihtoehto kuin kielitaidoton insinööri. Jo silloin näin, että tulevaisuudessa Suomessa tarvitaan kansainvälisiä ihmisiä vientitehtäviin.

Näin valitsin Ruotsin ensimmäiseksi kohteeksi. Dubvon Uno Lahti oli erittäin kiinnostunut, mutta en halunnut jäädä Tukholmaan. Kuvitelkaa, millaista se olisi ollut, kun kaverit tulevat muovipusseineen suoraan laivalta kämpille viikonlopuksi. Ei kai me vaan häiritä sinua? Ei kiitos, halusin kauemmaksi Tukholmasta. Päätin lähteä Hälsingborgiin tyrkylle. Siellä hämmästys oli sanoin kuvaamaton. Eivät millään tajunneet huonon kielitaitoni takia, että halusin tulla pelaamaan heille. No, kun pikkuhiljaa asiat alkoivat heille valkenemaan, rupesivat myös asiat rullaamaan. Kävin Suomesta hakemassa tavarani, ja onnekseni pääsin yhden suomalaisen kaverin kyydissä takaisin, kun hän oli menossa Kööpenhaminaan opiskelemaan. Minua odotti kiva yksiö keskellä vanhakaupunkia lähellä lauttarantaa.

Muutaman viikon rakennushomman ja muutaman kuukauden tehdashomman jälkeen pääsin siirtymään ruotsinkielen iltatunneilta kokopäiväiseksi kielenopiskelijaksi. Se oli erittäin hyvä yhdistelmä. Ruotsin valtio kustansi kielikurssin päivärahoineen ja koripalloseura asunnon ja pienen palkan. Minulla ei missään vaiheessa ollut tavoitteena ammattikoripalloilijan ura. Siihen aikaan kaikilla pelikavereilla oli työ tai opiskelu. Harjoitukset olivat aina iltaisin. Se siitä ensimmäisestä suomalaisesta ammattilaisesta.

Ruotsissa piti asua vuoden, jotta pääsi pelaamaan Allsvenskaniin. Sain pelata Ruotsin- ja Eurooppacuppeja sekä Skånessa paikallisessa aluesarjassa. Tämä puolisapattivuosi sopi minulle hyvin kaikkien hektisten koripallovuosien jälkeen. Alasarjan matsit olivat hauskoja ja sai tutustua seuran henkilöihin, joita en ehkä muuten olisi oppinut tuntemaan. Pelasimme Eurooppacupin ottelut Tapion Honkaa vastaan. Voitimme kotona, mutta hävisimme vieraissa. Suureksi pettymykseksi emme päässeet jatkoon. Sain tuntea sitä mitä ruotsalaiset olivat kokeneet Suomea vastaan vuosikausia, uskon puutetta.

Kauteen mahtui mielenkiintoinen jouluturnaus Saksan Bremenhavenissa. Ruotsin koripalloliitto antoi paikan Hälsingborgille. Saimme Kari Liimon vahvistukseksi ja niin me pelattiin Karin kanssa Ruotsin ”paidassa” maaottelut Itävaltaa, Hollantia sekä Länsi-Saksaa vastaan. Pelasimme myös Länsi-Saksan juniorimaajoukkuetta sekä US Army- joukkuetta vastaan. Voitimme kaikki ottelut lukuun ottamatta finaalia Länsi-Saksaa vastaa. Keväällä voitimme Ruotsin Cupin finaalissa Alvikin, joka oli jonkinnäköinen lohtu seuralle, kun mestaruutta ei tullut. Voitto kuitenkin varmisti paikan Euroopan Cupvoittajien Cupissa seuraavalle kaudelle. Kevääseen mahtui vielä Polar Cup eli pohjoismaiden mestaruuskisat Oslossa, tällä kertaa Suomen paidassa ja voitto Suomeen.

Seuraavassa osassa kerron toisesta kaudestani Ruotsissa. Siitä muodostui aivan erilainen vuosi.

                                                                                                        Teijo Finneman

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kristian Lampen: Timo Lampenin perintö?

  Isäni, Timo Lampen, pelasi urallaan 133 maaottelua ja noin kahdeksan kautta pääsarjassa 29 pisteen keskiarvolla. Hän edusti Suomea seitsemän kertaa EM-kisoissa ja kerran olympialaissa vuonna 1964, joka myös antaa perspektiiviä hänestä urheilijana.   Perintö on vaikea sana. Olen isäni poika ja isäni oli ja on minulle ensisijaisesti isä. Isäni oli aika vaatimaton suhteessa hänen meriitteihinsä eikä halunnut niitä sen kummemmin tuoda esille. Kun katsoo hänen tilastojaan voi todeta hänen olleen melkoinen koripalloilija, mutta ei se näkynyt meillä kotona millään tavalla. Koripallo ei ollut mitenkään isossa roolissa lapsuudessani. Voin sanoa, että kun aloin 1978 pelaamaan koripalloa en varsinaisesti tiennyt isäni koripallotaustasta. Muistan aloittaneeni koripallon katsomalla tuona vuonna televisiosta naisten maaottelua, jossa pelasi muun muassa perhetuttumme lahtelainen Leena Vestala. Koulussakin koristunnit olivat olleet kivoja. Sanoin isälleni, että haluaisin alkaa pelata korista. Isä

Klaus Mahlamäki - Karkkilasta maailmalle koripallon avulla

Klaus Mahlamäki valittiin vuonna 2020 suomalaisen koripalloilun Hall of Fameen. Mahlamäki pelasi urallaan 134 maaottelua, 189 pääsarjaottelua ja valmensi pääsarjatasolla 59 ottelua. Hän edusti Suomea mm. EM-kisoissa 1977. Mitä valinta Hall of Fameen merkitsee sinulle? Tunteet tulivat pintaan, kun sain tiedon valinnastani. Se on upea kunnianosoitus. Huomasin, että on tämä hienoa, että on saanut jotain elämässä aikaiseksi. Olen nöyrästi onnellinen kunnianosoituksesta.   Mitkä hetket nousevat mieleen painuneimpina mieleesi korisuraltasi? Oma lähtökohtani koripallouralle on hiukan erikoinen. Täytin 19 vuotta vuonna 1968 ja samana vuonna tapahtui valtavasti. Nousimme ensinnäkin Karkkilan Työväen Urheilijoiden kanssa mestaruussarjaan. Samana keväänä Kalevi ”Kallu” Tuominen valitsi minut viiden kaupungin kansainväliseen turnaukseen Tallinnaan mukaan. Pääsin siitä sitten miesten olympiakarsintajoukkueeseen. Tallinnan matkasta seuraavana oli Tsekkoslovakiassa harjoitusleiri ja siit

Vilma Kesänen: Kentältä johtajuuteen

Vilma Kesänen on suomalainen huippukoripalloilija, joka on siirtymässä koripallouralta työuralle. Hän kirjoittaa koripallouran tuottamasta osaamisen sanoittamisesta ja millainen on ollut kokemus osallistua mentorointiohjelmaan. Satuin n ä kem ää n Basketball Hall of Fame:n j ä rjest ä m ä n Kent ä lt ä johtajuuteen 2020 -mentorointiohjelman ilmoituksen basket.fi -sivulla ja jo pikaisen vilkaisun j ä lkeen mielenkiinto oli her ä tetty. Ohjelma tarjosi sparrausta ja mentorointia sellaisille koripallotaustaisille henkil ö ille, jotka kaipaavat tukea ja ajatustenvaihtoa joko opiskeluun, ty ö el ä m ää n tai koripallouraan liittyviin asioihin. Sold, ilmoittauduin mukaan. Asia eteni nopeasti - vaikkakin kaikille tuttu iso K laittoi kapuloita rattaisiin yhteistapaamisten osalta - ja sain mentorikseni koristaustaisen maailmankansalaisen ja todellisen ty ö el ä m ä n ammattilaisen Mikko Simonin . Ohjelmassa on mukana suuri joukko osaavia mentoreita, joilla on varmasti paljon annettavaa