Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2022.

Ribari-lehden päätoimittaja Hannu "Nunna" Ahonen

Hannu Ahonen, mikä on koristaustasi? Koristausta lähti siirryttyäni kansakoulusta oppikouluun 1963 Vartiokylän yhteiskouluun. HKV:ssä minulla oli yleisurheilutausta, jossa olin ollut valtakunnallisilla valmennusleireillä. Koulun puolesta oli korissali käytössä ruoka-aikoinakin ja pikkuhiljaa jäi yleisurheilu koripallon viedessä mukanaan. Pentti Salmi tuli kerran koulullemme katsomaan treenejä ja kysyi rehtorilta luvan saako Hannu siirtyä HKT:n riveihin. Luvan saatua alkoi siitä totisempi koripallo kohdallani. HKT:lla oli todella hyvät B ja A-juniorit ja voitimmekin Suomen mestaruudet. Sitten 18-vuotiaana minut nostettiin huikeaan HKT:n miesten joukkueeseen, jossa olin kolme vuotta mukana. Peliaika oli kortilla, kun joukkueessa oli kahdeksan maajoukkuepelaajaa. Pikkuhiljaa valmennus alkoi kiinnostaa ja pelaaminen väheni. Vartiokylän toiminnassa olin erityisesti junioreissa mukana valmentajana 15 vuotta, jonka jälkeen HNMKY nappasi minut 1985 toimintaansa Seppo Sonkerin aisaparik